DOOH tavoittaa jopa 1,8 miljoonaa eri katsojaa viikossa – tavoita sinäkin!

Ulkona diginä - enemmän kuin ikinä

Mediatalo Keskisuomalaisen ulkomainosverkosto tavoittaa nyt ulkona diginä enemmän kuin ikinä – valtakunnallisesti ja paikallisesti. Mainoksia katsotaan liikenneasemilla, busseissa, henkilöautoissa, katujen ja teiden varsilla.

Katsojat tekevät ostopäätöksiä. Suomen ainoalla aidosti valtakunnallisella ulkomainosverkostolla tavoitetaan viikossa jopa 1,8 miljoona eri katsojaa.  Digitaalisen ulkomainonnan bruttotavoittavuus on suuri. Esimerkiksi Neste-medialla saavutetaan viikon aikana 2,5 miljoonaa kontaktia.

Tutkitusti tavoittavaan mediaan on turvallista laittaa mainosviesti tarjolle ja antaa ostoherätteiden puraista!

Brändimielikuvan luomisen ja vahvistamisen kannalta otollisin kohderyhmä on 15-29 -vuotiaat. Tässä ikäryhmässä digitaaliset ulkomainosmediamme tavoittavat jopa 60%.

Tavoittavuus on poikkeuksellisen vahvaa myös päättäjäkohderyhmässä, jossa viikossa tavoitetaan kaksi kolmesta johtavassa asemassa olevasta ja yrittäjistä joka toinen. Digitaalisella ulkomainonnalla luodaan mielikuvaa ja tehdään tulosta siellä, missä ihmiset liikkuvat.

 

Digitaalisen ulkomainonnan ostaminen on helppoa!

Hyppää kohderyhmäsi kyytiin

Digitaalista ulkomainontaa ei voi olla huomaamatta. Siinä sen tavoittavuuden salaisuus.

Mainos liikenneasemamediassa saa tankkauspisteellä asioivan jakamattoman huomion noin 2,5 minuutin ajaksi.

Viimeistä penkkiriviä myöten näkyvä bussimainonta koetaan viihteelliseksi matkakumppaniksi. Paikallisessa bussimediassa 10 sekunnin mainoksella on toistoja jopa 15 kertaa tunnin aikana. Valtakunnallisessa bussimediassa matkan kesto on keskimäärin 2,5 tuntia. Bussi on kuin elokuvakatsomo, penkit ovat  kohti mainosnäyttöjä.

Paikkasidonnaisella kohdentamisella varmistat näkyvyyden haluamallasi alueella.

Big One -mediassa ollaan isojen asioiden äärellä. Suuri mainospinta on tehokas viestin välittäjä.

Mediatalo Keskisuomalaisen ulkomainosverkostolla pääset helposti kohderyhmäsi kyytiin. Tutustu linkistä ulkomainosmedioihimme ja suunnittele DOOH-kampanjasi. Kampanjasuunnittelussa käytössäsi ovat digitaalisen ulkomainonnan asiantuntijamme ja  tuoreimmat tutkimustuloksemme. Kysy tarjous valtakunnalliseen tai paikalliseen kampanjaan!

Tutustu medioihin ja suunnittele DOOH-kampanja!

 

Mediatalo Keskisuomalainen on luotettava kumppani digitaalisen  ulkomainonnan mielenkiintoisessa maailmassa kohti yhä onnistuneempia kampanjoita.


Ota yhteyttä myyntiimme:

Valtakunnallinen myynti

Jos haluat kohdennettua mainontaa oman paikkakuntasi medioihin, valitse tästä haluamasi alueen aluemyynnin tiedot.

Etelä-Suomen Media   Savon Media  Keski-Suomen Media Kaakon Viestintä Mediatalo Esa