Mediatalo Keskisuomalaisen painetut lehdet tavoittavat lähes 1,5 miljoonaa lukijaa

Tuoreimman Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT 2020) mukaan Mediatalo Keskisuomalaisen 71 sanoma- ja kaupunkilehteä tavoittavat lähes 1,5 miljoonaa lukijaa (1 491 000). Tutkimuksessa mitattiin painetun- ja näköislehden yhden numeron lukijoiden määrää. Mediatalo Keskisuomalaisen kokonaistavoittavuus viikon aikana on 2,2 miljoonaa (KMT 2019). Vuoden 2020 kokonaistavoittavuusluvut saadaan tammikuussa 2021.

Kaikki paikallislehdet ensi kertaa mukana Kansallisessa Mediatutkimuksessa

Kaikki Mediatalo Keskisuomalaisen paikallislehdet olivat ensi kertaa mukana Kansallisessa Mediatutkimuksessa. Konsernin paikallislehdillä on yhteensä neljännesmiljoona (250 000) eri lukijaa. Paikallislehdet voimistavat omalta osaltaan konsernimme vahvaa alueellista tavoittavuutta ja mainonnan tarkkaa alueellista kohdennettavuutta, toteaa Mediatalo Keskisuomalaisen B2B Insight Manager Tanja Herranen.

Mediatalo Keskisuomalaisen kaupunkilehdet jatkavat vahvoina – painetuilla kaupunkilehdillä 1,1 miljoonaa lukijaa

Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen suurin kaupunkilehtikustantaja lehtinimikkeiden määrällä ja mainospanostuksin mitattuna. Lukijamääriään kasvattivat Vantaan Sanomat (85 000 lukijaa), Tamperelainen (139 000 lukijaa) ja Turkulainen (91 000 lukijaa).

Mediamyynnissä juuri kaupunkilehdet ovat pitäneet printtimedioista parhaiten asemansa. Mediatalo Keskisuomalaisen kaupunkilehdet (27,9 milj. €) kasvattivat mediamyyntiä +1,4 %. Mediatalo Keskisuomalaisen osuus kaupunkilehtikentän euroista on 56,8 % ja markkinaosuus kasvoi 1,7 %.

Näköislehdet buustaavat tilattavien lehtien lukijamääriä

Näköislehdet ovat vakiinnuttaneet ja vahvistaneet asemaansa lukijoiden ja mainostajien keskuudessa. Esimerkiksi Keskisuomalaisella (123 000 lukijaa) on tuoreen KMT:n mukaan 22 000 näköislehden lukijaa, mikä nostaa lehden lukijamäärän kehityksen positiiviseksi.

Mainonta painetuissa lehdissä kiinnostaa

KMT-tutkimuksen vastaajista suhtautuu 47 prosenttia myönteisesti sanomalehtimainontaan ja 58 prosenttia myönteisesti kaupunkilehdissä olevaan mainontaan. Painetussa mediassa mainokset ovat lukijoiden odottamia. Mainoksia ei tyrkytetä, vaan lukija voi valita lukiessaan itselleen ajankohtaisen ja mieluisan viestin. Tutkimuksen mukaan mainokset eivät häiritse median seuraamista.

Mediatalo Keskisuomalaisen printtimediaperheen kivijalkana ovat luotettavat ja vahvat paikalliset lehtibrändit. Niiden takana ovat niin journalistinen kuin mediamyynnin paikallinen asiantuntemus markkina-alueesta ja lehtien lukijoista. Ilmoitukset ovat luettujen paikallisten uutisten parissa ja paikallinen digi tukee viestiä.

Mediatalo Keskisuomalaisen mediamyynti hyödyntää työssään vahvasti dataa ja analytiikkaa. Dataan perustuva asiakasymmärrys varmistaa asiakkaalle sopivimman mediapaketin löytämisen ja sen myötä kohderyhmän tavoittamisen. Tee kanssamme onnistuneita kampanjoita. Vahvoilla ja luotettavilla paikallisilla medioilla tavoitat helposti Suomen ostovoimaisimmat kuluttajat.

Kyllä, kiitos! Haluan kuulla lisää.

Täältä löydät valtakunnallisen ja alueellisen mediamyynnin asiantuntijat

 

 

Lähde: KMT 2020, KMT 2019