Ootsä nähnyt digimainoksia huoltoasemilla?

”No siis niitä, joita näytetään Neste-asemien mittarikenttien diginäytöissä.”

Jos vastasit kyllä, kuulut niiden 7,2 miljoonaan kuluttajan (bruttokontaktin) joukkoon, jotka voidaan parhaimmillaan tavoittaa kuukaudessa Neste-liikenneasemien kahdella sadalla digitaalisella näyttötaululla. Näin sanotaan TNS Gallupin (2016) teettämässä tutkimuksessa. Tavoittavuus on muuten sama kuin Radio Novalla kuukaudessa.

Esa Digital Oy:n toimitusjohtaja Esa Rimpiläinen tietää Suomessa ehkä eniten digitaalisten näyttötaulujen mainosmahdollisuuksista, sillä mies on toiminut media-alalla huomattavan kauan ennen digiä sekä sen jälkeen. Rimpiläinen on myös uudistanut ja toimittanut kuluneen vuoden aikana Neste-asemien digitaalisia näyttöratkaisuja.

Tavoittavaa, kohdennettavaa ja kustannustehokasta mainontaa

Me juteltiin Rimpiläisen Esan kanssa, koska uudet ja tehokkaat mainospaikat kiinnostavat meitäkin. Rimpiläisen mukaan diginäytöt ovat tavoittavia, kohdennettavia ja mukavan kustannustehokkaita kanavia mainostajille.
– Mittarikentän diginäyttöjä on vaikea olla huomaamatta. Kun kuluttaja tankkaa autonsa, hän on samalla sidottu diginäytön mainokseen noin kahden minuutin ajaksi. Mainoksella on silloin jakamaton huomioarvo, Rimpiläinen sanoo.

”Vain ehkä elokuvateattereiden mainonta pystyy samaan”

Neste-asemien kävijäanalytiikan ansiosta mainoksien kohdentaminenkin on kohtuullisen helppoa. Samoja mainoksia ei siis suinkaan rummuteta aamusta iltaan kaikille asiakkaille.

Miehetkö vaikeasti tavoitettavia?

Kohdennus onnistuu hyvin myös haastaville kohderyhmille, kuten esimerkiksi miehille, joita on perinteisesti pidetty vaikeasti tavoitettavana kohderyhmänä kanavasta riippumatta.

”Neste-asemien diginäytöillä tavoitetaan lähes puolet (yli 46 %) kaikista suomalaisista työssäkäyvistä miehistä”

Lisäksi Rimpiläinen kertoo, että diginäytöillä saavutetaan jopa yli 30 prosentin huomioarvo päivässä. Perinteisen ulkomainonnan tavoittavuus on noin 8–12 prosenttia.

Diginäyttöjen tavoittavuutta voidaan myös mitata. Rimpiläisen mukaan esimerkiksi Keravan Neste kasvatti diginäytöllä mainostamansa tuotteen myyntiä yhdessä päivässä 33 prosenttia verrokkiasemaan verrattuna, jossa mainosta ei näytetty ollenkaan.
– Myös yksittäinen yritys testata diginäyttömainosta ja verrata tuloksia johonkin toiseen kanavaan, Rimpiläinen sanoo.

Lähitulevaisuudessa näyttöratkaisut kommunikoivat myös kännykän kanssa. Kerrohan Esa lisää!
– Käytännössä kuluttaja saa diginäytöllä näkemänsä mainoksen vielä kännykkäänsä tankkauksen jälkeen, jos näin halutaan, Rimpiläinen kertoo.

Millainen mainos toimii diginäytöllä?

Ääntä diginäyttöjen mainoksissa ei kuulla, sillä huoltoasemilla on entuudestaan korkea melutaso ja mittarikentällä on useita eri näyttöjä, joiden mainokset pyörivät eri aikaan. Sellaisessa ympäristössä viestien kuuleminen on Rimpiläisen mukaan vaikeaa.

Äänetön video toimii tehokkaasti, kunhan sisältö on kunnossa:

  1. Pitkä mainosvideo ei toimi. Tee siis lyhyt.
  2. Älä tunge yhteen mainosvideoon liikaa viestejä. Valitse yksi ydinviesti tai tee useampi video.
  3. Käytä hyväksesi Neste-asemien kävijäanalytiikkaa ja kohdenna mainosvideot juuri omille asiakkaillesi.
  4. Mittaa mainosvideosi tehoa ja vertaa tuloksia yhden päivän ajan esimerkiksi somessa näytettyyn videoon. Näin saat selville, mitkä viestit toimivat milläkin kanavalla.

Titta Airo, Kamua Oy