Aidosti paikallinen Savon Aallot tavoittaa kattavasti koko Pohjois-Savon kuulijat

Kaupallista radiota kehitetään yhdessä. Paikallisesti tavoittavaa sisältöä suunnittelemassa Savon Median myyntijohtaja Marko Hämäläinen ja Savon Aaltojen päätoimittaja Hanna Hahl. Kuva: Aake Roininen

Laajan alueen tavoittaminen on nyt entistä helpompaa. Pohjois-Savon alueen kuluttajat kerralla yhteen kokoava radio on yksi tärkeä osa Savon Median tarjoamaa mainosratkaisupalettia. Savon Aallot laajensi kuuluvuustaajuuksiaan kesän aikana Ylä- ja Keski-Savoon.

– Savon alueuutiset toimittaa Savon Sanomien tutut toimittajat, arkisin aamuseitsemästä puoleen päivään, Savon Aaltojen päätoimittaja Hanna Hahl kertoo.

– Maakuntalehden laadukkaan journalistisen sisällön oheen me radion puolella tuotamme kevyempää viihteellistä ohjelmaa, esimerkiksi paikallisista tapahtumista ja ilmiöistä kertoen.

Paikallisen radion etu muihin verrattuna on sen sisältö, aidosti lähellä olevat, kiinnostavat ja koskettavat asiat, sekä nopeus reagoida. Hahl muistuttaa, että lähetystä voi tehdä missä vain, paikasta riippumatta.

Päätoimittaja kannustaakin kuulijoita ottamaan yhteyttä studioon. Huomiot ja havainnot esimerkiksi tienpäältä voivat päätyä suoraan lähetykseen, kaikille kuulijoille.

 

Radiomainonta tavoittaa, täydentää ja vahvistaa

Savon Aaltojen sisältöön kuuluu olennaisena osana paikalliset mainokset.

– Spottimainoskin on uutinen kuluttajalle, kertoo Savon Median myyntijohtaja Marko Hämäläinen.

Mediatilan ostaminen radiosta on helppoa. Asiakkaan idean pohjalta ammattilaiset hiovat esimerkkisi timanttisen 10 sekunnin spotin.

– Kertainvestointi on käytettävissä useampaan kertaan.

Radiomainos täydentää mainosratkaisua ja tavoittaa uusia potentiaalisia asiakkaita. Asiakkaan tavoite ja kohderyhmä antavat myyjälle ohjakset, joilla hän valitsee parhaimman mediakombon. Monikanavaisuus on toimivin. Savon Median tutut myyjät auttavat radiomainontaan liittyvistä kysymyksistä aina Avaimet käteen -ratkaisuihin.

– Samaan mainoskampanjapakettiin voidaan kääriä radiospotin ohella, printtiä, displayta, somea – mitä vain. Sisältö taipuu useaan kanavaan ammattilaisten käsissä, Hämäläinen jatkaa.

Radiomainokseen on valittavissa useampia nais- ja miesääniä sekä monenlaista äänimaailmaa. Yrittäjä voi halutessaan personoida spottimainoksensa, ja itse antaa äänensä mainokselle ja vahvistaa mielleyhtymää mukavasta asiakaskohtaamisesta.

Radiomainonta voi olla myös räätälöityä ohjelmallista sisältöä, tai vaikka sään sponsorointimainontaa.

 

Kuulijakunta tavoitettavissa laajasti tai kohdentaen

Alueellinen kohdentaminen on kolmen taajuuden myötä helppoa. Kuulijakuntaa voi myös tavoitella ajastamalla spotin ilmoille tiettyyn aikaan. Aamun työmatkaliikenteessä radiota kuuntelee eri yleisöt kuin iltapäivällä.

– Radion käytöstä on saatavilla luotettavaa tutkimustietoa, joka ohjaa vahvasti ratkaisujamme. Ja potentiaalia on. Savon Aallot tavoittaa 245 000 yli 9-vuotiasta kuulijaa, Hämäläinen kertoo.

Nettiradio tuo paikalliset asiat lähelle sijainnista riippumatta.

­- Radion merkitys tulee entisestään vahvistumaan. Onhan ääni tulevaisuutta, ohjaamme laitteitakin jo äänellä. Mielenkiintoisten podcast-sisältöjen pariin olemme jo osanneet löytää itsemme meille sopivassa hetkessä, Hahl kertoo.

 

Pyydä tarjous mainoskampanjasta 

Lue lisää radiomainonnasta

Savon Aallot -kanavan toimittajat Mika Aro (vas.) ja Sami Turunen sekä päätoimittaja Hanna Hahl tekevät ohjelmaa lähes koko maakuntaan. Kuva: Paula Pohjamo

 

 

Tilaa Meks-uutiskirje

Pysy ajan tasalla mediamarkkinoinnin ja myynnin ajankohtaisista asioista.

Saat uutiset sähköpostiisi 1-2 kertaa kuukaudessa.