Digitaalisella markkinoinnilla onnistuttiin lisäämään K-Citymarket Lappeenrannan paikallista näkyvyyttä sekä ohjaamaan lisää kävijöitä kivijalkakauppaan

K-Citymarket Lappeenranta on tehnyt aktiivisesti yhteistyötä Kaakon Viestinnän kanssa noin kolmen vuoden ajan

K-Citymarketien markkinoinnin runko pohjautuu K-Citymarket-ketjun valtakunnalliseen markkinointiin. Paikallinen K-Citymarket -kauppias voi täydentää ketjulta tulevaa näkyvyyttä lisäksi paikallisella markkinoinnilla. Ketjun markkinointi koostuu perinteisestä printtimainonnasta, tv-mainonnasta sekä erilaisista digitoteutuksista sosiaalista mediaa unohtamatta.

K-Citymarket Lappeenranta on tehnyt aktiivisesti yhteistyötä Kaakon Viestinnän kanssa noin kolmen vuoden ajan. Sinä aikana on yhdessä toteutettu esimerkiksi videokampanjoita, printtimainontaa, diginatiiveja ja display-mainontaa. Digitaalista mainontaa on tehty esimerkiksi paraatipaikan nostoina Esaimaa.fi-verkkopalvelussa sekä Etelä-Saimaan näköislehden välisivumainontana 4–16-sivuisina liitteinä. Etenkin Kaakon Viestinnän kanssa yhteistyössä toteutetuista videoista yritys on saanut aikaisemmin paljon positiivista palautetta. Videoiden ja diginatiivien käyttö onkin koettu tehokkaiksi mainosmuodoiksi silloin, kun yrityksellä on ollut jotain uutta lanseerattavaa.

Asiakas kaipasi apua erityisesti digitaalisessa markkinoinnissa ja uudenlaiset mainontatavat kiinnostivat

Vuoden 2022 kampanjan pohjana käytettiin valtakunnallista markkinointisuunnitelmaa, jota lähdettiin alueellisesti ja paikallisesti täydentämään valmiita materiaaleja hyödyntäen. Alkuvuoden kampanjaan lisättiin näkyvyyttä Esaimaa.fi-verkkopalveluun ja Etelä-Saimaan näköislehteen.

K-Citymarket Lappeenranta kaipasi apua erityisesti digitaalisessa markkinoinnissa, sillä kohderyhmien tavoittaminen digitaalisessa ympäristössä on ilman asiantuntija-apua haasteellista ja monimutkaista. Tavoitteena oli räätälöidä yrityksen tarpeisiin pohjautuvaa näkyvyyttä sen omien asiakkaiden ja potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa mahdollisimman laajasti ja mieleenpainuvasti sekä lisäksi kokeilla rohkeasti uudenlaisia tapoja olla esillä.

– Tavoitteenamme alun perin oli kokeilla uusia mainonnan muotoja ja saada erilaisia kokemuksia niistä. Lisäksi halusimme tavoittaa mahdollisimman laajasti Lappeenrannan ja lähialueen eri ikäiset ja eri elämäntilanteessa olevat asiakkaat, toteaa K-Citymarket Lappeenrannan kauppias Ari Piiroinen.

Näin kampanja toteutettiin

Digitaaliselle puolelle rakennettiin asiakkaan toiveiden mukainen paketti, joka sisälsi display-mainontaa sekä jo aiemmin hyviä kokemuksia tuonutta Etelä-Saimaan näköislehden välisivumainontaa. Valikoitua kokonaisuutta puolsivat myös viime vuonna näköislehden välisivumainonnasta saadut erittäin hyvät tulokset. Kampanja toteutettiin useammassa muutaman päivän jaksossa helmikuun aikana Esaimaa.fi-verkkopalvelussa ja Etelä-Saimaan näköislehdessä.

Display-mainonta on erilaisissa verkostoissa ja verkkosivuilla näkyvää mainontaa, minkä takia sitä kutsutaan myös bannerimainonnaksi. Display-mainonnan paraatipaketti on laiteriippumaton paketti eli mainos näytetään niissä laitteissa, mitä lukijat kulloinkin käyttävät päivän aikana. Paraatipaketin mainos näkyy sivuston ylälaidassa ja mainoskoko on saatavilla olevista paketeista toiseksi suurin. Esaimaa.fi-verkkopalvelussa on 43 348 kävijää viikossa.

Näköislehti on painetun sanomalehden digitaalinen versio, joka on luettavissa verkkopalvelussa ja päivän lehti -sovelluksessa. Näköislehdessä välisivun digimainos näytetään lukijalle näköislehden mainospaikoilla, kun lukija on selannut tietyn määrän sivuja. Mainoskoko muuttuu automaattisesti käytettävän laitteen mukaan. Etelä-Saimaan näköislehdellä on 11 300 lukijaa viikossa.

Display-mainonnalle haettiin entistä selkeämpää ja näkyvämpää paikkaa verkkosivustolle, jonka vuoksi päädyttiin paraatipakettiin. Myös tieto siitä, että kilpailija käyttää samaa paikkaa auttoi asiakasta päätöksen teossa, toteaa asiakkuuspäällikkö Tarja Karhu Kaakon Viestinnän Etelä-Karjalan mediamyynnistä.

Kampanjan tuloksiin oltiin tyytyväisiä

K-Citymarket Lappeenrannan kampanjan helmikuun luvut olivat hyviä:

 

  1. Näköislehden välisivumainonta keräsi yhteensä 72 188 näyttöä.
  2. Näköislehden välisivumainonnasta klikattiin yhteensä 2 089 kertaa yrityksen verkkosivulle.
  3. Välisivumainonta tavoitti ennen kaikkea Android-puhelimien ja tablettien käyttäjät. Niiden käyttäjien osuus mainonnan nähneistä oli yli puolet.
  4. Display- kampanja sai hieman yli 20  000 näyttöä.  Verkkopalvelun lukija vietti mainoksen parissa yhdeksän sekuntia.

 

Näköislehden välisivumainonta ja display-mainonta saivat runsaasti näyttökertoja. Näköislehden välisivumainonnasta klikattiin yrityksen verkkosivulle yli 2 000 kertaa mikä kertoo siitä, että mainonta oli huomiota herättävää ja lukijoita kiinnostavaa.

”Olemme saaneet tekemällemme mainonnallemme hyvin näkyvyyttä ja se on saanut asiakkaat liikkeelle. Tämä on huomattu myös kilpailijoiden liikkeissä, jonka johdosta he ovat lähteneet tekemään samoja asioita kuin me.”

Asiakkaan kanssa pidetään yhteyttä matalalla kynnyksellä ja hän on ollut tuloksiin oikein tyytyväinen. Karhu toteaa, että tämä mielenkiintoinen kokonaisuus on vasta alkutaipaleella. Yhteistyö K-Citymarket Lappeenrannan kanssa jatkuu.

Eniten olen ilahtunut siitä, että asiakkailtani löytyi rohkeutta satsata digitaaliseen markkinointiin, jonka kanssa he ovat aiemmin kipuilleet. Jo nyt vuoden alkuvaiheessa, näyttää selkeästi siltä, että tällaisesta mainonnasta tulee olemaan hyötyä heidän kaupankäynnilleen koko vuonna, iloitsee Karhu.

”Saamme Kaakon Viestinnältä säännöllisesti raportit toteutuksista. Käymme tuloksia läpi puhelimitse sekä säännöllisillä palavereilla, ja seuraamme koko ajan markkinoinnin vaikututusta myyntiin. Kaakon Viestinnän kanssa yhteistyö on ollut sujuvaa, ja se on meille tärkeä yhteistyökumppani mainonnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Fiilikset ja kokemukset ovat hyvät. Yhteistyömme kannalta on tärkeää, että molemmat ymmärtävät mainonnan meneillään olevan murroksen, ja että näemme sen ennemminkin mahdollisuutena kuin uhkana.”

Näin räätälöity kampanja toteutettiin

K-Citymarket Lappeenranta tekee aktiivista tuotemarkkinointia Etelä-Saimaan verkkolehden paraatipaikalla ja digilehtien välisivuilla perinteisen printin lisäksi.

Asiakas K-Citymarket Lappeenranta
Tavoite Tavoittaa mahdollisimman laajasti Lappeenrannan ja lähialueen eri ikäiset ja eri elämäntilanteessa olevat asiakkaat sekä kokeilla mainonnan eri muotoja
Mediat
  • Esaimaa.fi-verkkopalvelun paraatipaketti:
    – desktop 980x400px
    – mobiili 300x300px
  • Näköislehden välisivumainonta
Kampanja-aika

,

Tilaa uutiskirjeemme

Pysy ajan tasalla markkinoinnin ja myynnin ajankohtaisista asioista.

Saat uutiset sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.