Onnistunutta asuntokauppaa monikanavaisella markkinoinnilla

Tarve
Pääasiassa Kaakkois-Suomessa ja Mikkelissä toimiva, vuonna 2007 toimintansa aloittanut rakennuttaja on laajentanut kiinteitä toimipisteitään Uudellemaalle ja uudisrakentamista Uudenmaan alueelle Porvooseen,  Järvenpäähän ja Hyvinkäälle. FH-Invest haki näkyvyyttä kohteilleen ja asuntoesittelyilleen sekä ostajia uudisrakennuskohteilleen uudella toimialueellaan.

Ratkaisu
Uudiskohteiden lanseeraamisessa päädyttiin monikanavaiseen kampanjaan moninkertaisen tavoittavuuden lisäämiseksi sekä kohdentamisen ja viestikärjen varioimiseksi eri medioissa. Mainosviestit kohdennettiin alueellisesti ja ajallisesti  asuntokaupan aloittamisen ja uudisrakennusten valmistumisen mukaan.

Printtimainontaan valittiin Mediatalo Keskisuomalaisen Uudenmaan alueella ilmestyvät paikallisesti vahvat, alueensa luetuimmat tilattavat sanomalehdet Uusimaa, Keski-Uusimaa ja Aamuposti sekä Keski-Uudenmaan alueelta kaupunkilehti Keski-Uusimaa Viikko. Printtimainonnassa viestin kärki kohdennettiin erityisesti alueellisiin esittelytapahtumiin.

Verkkobannerit julkaistiin edellä mainittujen tilattavien sanomalehtien verkkopalveluissa.

Digitaalinen ulkomainonta toteutettiin Neste-mediassa Uudenmaan uudiskohteiden alueella. Lisäksi Porvoon kohdetta markkinointiin alueen näyttävissä Big One – medioissa. Digitaalisen ulkomainonnan tavoitteena oli laaja tavoittavuus kohdealueilla sekä Uudenmaan alueella sukkuloivien tavoittaminen.

Ennakkomarkkinointi käynnistettiin noin viisi kuukautta ennen rakentamisen aloittamista. Rakenteilla olevien asuntojen viikoittaisia esittelyjä mainostettiin tarpeen mukaan kohteen valmistumiseen saakka.

Tulos
Monikanavainen kampanja ja mainonta alueellisesti vahvoissa lehdissä toimi hyvin. Uudiskohteiden tunnettuus Uudenmaan alueella lisääntyi selvästi ja lisäsi yhteydenottoja asiakkailta. Mediat täydensivät toisiaan hyvin. Erityisen hyviä tuloksia saatiin alueellisesti kohdennetusta printtimainonnasta, jonka tulokset ovat konkreettisesti mitattavissa toteutuneina asuntokauppoina ja esittelytapahtumiin saapuneiden asiakkaiden määrissä.

” Olemme saaneet ihan suoraan kauppoja lehti-ilmoituksista. Erityinen onnistuminen oli Hyvinkään kohde. Mainostimme Hyvinkään Sveitsin  uudiskohteen esittelytapahtumaa ainoastaan paikallisessa sanomalehdessä. Asiakkaita tuli paikalle noin 100.
Yhteistyö ja kampanjasuunnittelu Mediatalo Keskisuomalaisen paikallisten asiantuntijoiden kanssa on sujunut hyvin. Heillä on vankka tuntemus markkina-alueestaan ja  eri medioiden toimivuudesta siellä. Käytämme jatkossakin  tavoittavaksi havaittua konseptia uudiskohteittemme markkinoinnissa.”

 

Catarina Helenius
Myyntijohtaja
FH-Invest

Tilaa Meks-uutiskirje

Pysy ajan tasalla mediamarkkinoinnin ja myynnin ajankohtaisista asioista.

Saat uutiset sähköpostiisi 1-2 kertaa kuukaudessa.