Toukokuussa Suomi elää jääkiekkoa – vahvaa näkyvyyttä MM22-kisalehdessä ja digitaalisessa ulkomainonnassa

Suomi isännöi Tampereella ja Helsingissä pelattavia miesten jääkiekon MM-kisoja 13.−29.5.2022. Valtaosa suomalaisista elää ja hengittää jääkiekkoa kahden viikon ajan. Jo aiemmin tehdään matkasuunnitelmia, varataan lippuja ja majoituksia.

Tavoita kiihkeä kisakansa Mediatalo Keskisuomalaisen MM22-kisalehdellä

Mediatalo Keskisuomalainen tarjoaa mainostajille laadukkaan ja helpon kanavan kiihkeän kisakansan tavoittamiseksi, julkaisemalla 4. toukokuuta MM22-kisalehden seitsemässä alueensa luetuimmassa ja arvostetuimmassa sanoma- ja kaupunkilehdessä. Kisalehti ilmestyy erikoisliitteenä Tamperelaisessa, Keskisuomalaisessa, Helsingin Uutisissa, Länsiväylässä, Vantaan Sanomissa, Aamupostissa ja Etelä-Suomen Sanomissa.

Paikanpäälle Tampereelle on arvioitu osallistuvan noin 500 000 katsojaa, joista noin 85 prosenttia on suomalaisia. Tuore olympiakulta siivittää Suomen kansan kiinnostusta jääkiekon kotikisoihin ja samalla ne ovat monelle NHL-tähdelle mahdollisuus päättää kausi käymättä jääneiden Pekingin olympialaisten sijaan.

Maailmanmestaruudesta Tampereella pelataan alkusarjalohko A ja ratkaistaan muun muassa semifinaalit sekä pronssi- ja finaaliottelut. Myös Leijonat pelaavat kaikki ottelunsa Tampereella. Kisoissa pelataan 64 ottelua, joista 34 Tampereella.

Tavoittavuus jopa 1,1 miljoonaa – mainoksella korkea huomioarvo ja pitkä elinkaari

MM22-kisalehti tavoittaa kahden tunnin säteellä kisapaikoista jopa 1,1 miljoona lukijaa. Maailmamestaruuskisojen laajan kiinnostavuuden, MM22-kisalehden luotettavan mediaympäristön, tavoittavuuden sekä kattavan sisällön vuoksi mainoksen huomioarvo ja elinkaari ovat poikkeuksellisen korkeita.

– Tampereella ja Helsingissä pelattavat jääkiekon MM-kisat tarjoavat aivan mahtavan kaupallisen mahdollisuuden yrityksille kummankin pelipaikan läheisyydessä. Kisoihin odotetaan yli puolta miljoonaa kisavierasta, ja itse pelien lisäksi sekä pääkaupunkiseudulla että Tampereella tulee olemaan valtavat kansanjuhlat kisojen ympärillä. Haluamme luoda tilaisuuden, jossa paikalliset yritykset pääsevät tuomaan itseään helposti esiin kisavieraille juuri ennen kisojen alkua. Lehden avulla tavoittaa todella merkittävän määrän ihmisiä kerralla ja pääsee hyötymään koko Suomen kansaa ehkäpä eniten kiinnostavasta urheilutapahtumasta, toteaa Mediatalo Keskisuomalaisen yksikönjohtaja Aki Kola MM22-jättilehden hyödyistä mainostajalle.

MM22-kisalehden laadukas ja kiinnostava sisältö nostaa myös kisakaupunkeja

 Lehden sisältö tulee jakautumaan urheilusisällön sekä kiinnostavan ja houkuttelevan paikallisen sisällön kesken. Tulemme käsittelemään kisoja laajasti ja monipuolisesti sekä esittelemme mielenkiintoisia persoonia jääkiekon ja kotikisojen ympärillä ja taustalla. Lisäksi haluamme tehdä kisakaupungit lukijoille ja mahdollisille kisavieraille houkuttelevaksi ja helpoksi vierailla, kertoo Kola.

 Mainoskanavana MM22-kisalehti sopii yrityksille ja toimijoille, jotka haluavat tuoda palveluitaan tai tuotteittaan esiin jääkiekon MM-kisojen kävijöille. Ensisijaisesti näemme kohderyhmänä paikalliset toimijat Helsingissä ja Tampereella, mutta lehti soveltuu myös toimijoille ihan joka puolella Suomessa, jatkaa Kola.

Printin kumppaniksi  Suomen laajin digitaalisen ulkomainonnan verkosto

Laadukkaan ja kohderyhmät tavoittavan MM22-kisalehden lisäksi Mediatalo Keskisuomalaisen laaja digitaalinen ulkomainosverkosto tavoittaa massoja molemmissa kisakaupungeissa ja niiden välisillä liikenneväylillä. Mainospaikka digitaalisilla näytöillä paikallisessa ja valtakunnallisessa bussimainonnassa on huomioarvoltaan korkea. Digitaalisessa ulkomainosverkossa toteutuu helposti niin paikallinen kuin valtakunnallinen kampanja bussien lisäksi Neste-liikenneasemilla ja näyttävillä BigOne-median jättinäytöillä.  Digitaalisilla ulkomainosmedioillamme tavoitetaan  liikkeellä oleva kisakansa ja ne tuovat massoittain silmäpareja printin kumppaniksi.

Varaa näkyvyys Suomen kansan odottamien kotikisojen MM22-jättilehteen viimeistään 20.4. mennessä. Maksimoi tavoittavuus digitaalisella ulkomainonnalla molemmilla paikkakunnailla ja niiden välisillä liikenneväylillä. Saat meiltä ketterästi tarjoukset ja kisakansan tavoittavan mainonnan.

Kysy tarjous heti!

Meks

Tai ota yhteys:
Aki Kola, yksikön johtaja, Etelä-Suomen Media, p. 040 6817430, aki.kola@media.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Pysy ajan tasalla markkinoinnin ja myynnin ajankohtaisista asioista.

Saat uutiset sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa.